AJATUKSIA

Väri ja myötätunto

Vuonna 1991 ensimmäistä kertaa Vuoden nuori taiteilija –näyttelyssä vain yhden taiteilijan teokset täyttivät Tampereen taidemuseon kaikki kolme kerrosta, kun tunnustuksen sai taidemaalari Markus Konttinen. Teoksia oli kuusikymmentä, varhaisimmat vuodelta 1986, jolloin Konttinen valmistui Taideakatemian koulusta, joten kävijä sai hieman ajallista taustaa uusimpaan tuotantoon. Kaikki teokset olivat öljyvärimaalauksia, useat kooltaan suuria, mutta ripustukselle antoi jännitettä pienten ja isojen teosten rinnastaminen. Maalausten säntilliset täyteläiset väripinnat olivat abstrakteja, kunnes pieni tyylitelty yksityiskohta ja teoksen nimi näyttelyluettelossa antoivat niille esittävän ja joskus jopa kertovan sisällön.

Konttisen näyttelyn teoksissa kohtasivatkin useat dikotomiat: abstrakti ja esittävä, suuri ja pieni, luonto ja kaupunki, ihminen ja ympäristö, kuva ja teksti. Tämä kaksinaisuus näkyi jo hänen työskentely-ympäristössään; näyttelyluettelon artikkelissa Timo Valjakka kertoi, että Konttisen työhuone oli niin keskellä Helsinkiä kuin mahdollista, kivenheiton päässä rautatieasemasta, mutta valkoinen ja hiljainen ateljee oli täydellinen vastakohta kaupungin vilskeelle. Melun ja vilinän ympäröimässä suvannossa työteliäs taiteilija maalasi teoksensa suoraan kankaalle, ilman luonnosta tai suunnitelmaa. Maalaus pysyi pitkään abstraktina, vasta loppuvaiheessa siihen tulivat esittävät elementit: tyylitelty ihmishahmo, kukka, puu. Osa Konttisen teoksista ovat niiden nimet: Yksin kotona, Nurkassa pukeutuva, Kaatunut puu ja kulkija metsässä.

Vaikka Konttisen maalauspinnasta suurin osa perustui väriin ja muotoon, hänen teoksensa koskettivat katsojia erityisesti sisällöllään. Ison maalauksen nurkassa kyyhöttävä tai sen pinnan poikki kömpelösti loikkiva tyylitelty ihmishahmo kuunsirppikasvoineen ja tikkumaisine jäsenineen herätti myötätuntoa ja samastumista. Teoksista löydettiin inhimillistä lämpöä, surumielisyyden lempeää ymmärtämistä ja arjen ilmeikkyyttä. Kirjoittajat vertasivat Konttisen lähestymistapaa Hugo Simbergiin tai lapsen tapaan nähdä maailma. Myös kansantaiteen ja sarjakuvan mutkattomuus mainittiin vertauskohtana.

Konttinen toi itsekin esille maalaustensa inhimillisen sanottavan. Hänen mukaansa niiden kasvit, eläimet ja ihmiset ovat symboleja särkyvyydelle, avoimuudelle, naurettavuudelle ja kaipaukselle. Melankolia oli kuitenkin valoisaa: ”Olen idealisti, se heijastuu taiteessani. Haluan teoksillani välittää katsojalle toivoa arjen synkkyyteen. Sodan uhista ja muista kriiseistä huolimatta uskon parempaan huomiseen. Ilman toivoa emme jaksa.”

Vaikka Konttisen tuotannossa aiheet ja ilmaisutavat ovat vaihdelleet, keskeiset tekijät ovat pysyneet. Niitä ovat puhdas väri, sen kosketus ja rinnastukset, ja tärkeät ihmiset, läheisten suhteiden energia ja jännitteet. Värin ja inhimillisen kohtaamisen teemat ovat läsnä 1990-luvun puolivälin meditatiivisissa kukkakuvissa, oman perheen ja perhe-elämän herättämissä lapsiaiheissa ja värillisten pysty- ja vaakaviivojen ruuduttamissa, näennäisen abstrakteissa maalauksissa 1990-luvun lopulta ja 2000-luvun alusta. Taiteilija on kuitenkin antanut niille nimeksi Sinä ja minä, aivan samoin kuin joillekin lapsiaiheilleen. Hän luonnehtii teoksia: "Mielestäni ihminen ei ole nytkään ollenkaan poissa teoksistani. Tuollaista pystyviivaa voi ajatella esimerkiksi figuurina auringonlaskussa, jolloin se on hyvin voimakkaana elementtinä läsnä siinä teoksessa. Ja juuri tässä on jotakin, joka on hyvin tärkeätä. Nämä raidat ovat raitoina läsnä eivätkä niinkään viivastruktuurina, ne on maalattu siten kuin ne olisivat vaikka ihminenkin. Tällä raidan tekemisellä on voimakas läsnäolonsa."

Vuoden nuori taiteilija –nimitys oli luonnollisesti tärkeä Markus Konttisen omalle uralle ja toi näkyvyyttä. Erityisesti häntä kuitenkin kiinnostaa taidepalkintojen merkitys yleisölle taidekasvatuksena: motivoiko julkinen tunnustus ihmisiä lähestymään kuvataidetta ja avataanko sen ominaispiirteet kävijöille museon näyttelyssä, joka saavuttaa laajemman ja monipuolisemman yleisön kuin galleriat. Parhaassa tapauksessa näyttelyt voivat auttaa ihmisiä näkemään omin silmin, löytämään uudelleen leikki, tulemaan omaksi itsekseen. Kuvan kielen ymmärtäminen ei ole itsestään selvää, mutta mahdollisuus pitäisi tarjota kaikille, ei vain harvojen ja valittujen taideyleisölle.

Nuoren taiteilijan melankolia Nuoren taiteilijan melankolia Taiteilijan omistuksessa. Kuva Juhani Konttinen. 1986.
Vastavirtaan Vastavirtaan Taiteilijan omistuksessa. Kuva Juhani Konttinen.1986.